Masennus nuorten työkyvyttömyyden suurin yksittäinen aiheuttaja
26.11.2011
Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä -kampanjalla halutaan kerätä varoja nuorten ennalta ehkäisevään mielenterveystyöhön ja siten vähentää nuorten syrjäytymistä ja työelämän ulkopuolelle jäämistä.
”On äärimmäisen huolestuttavaa, että nuoret jäävät työelämän ulkopuolelle jo ennen kuin ovat kunnolla edes työuran alkuun päässeetkään. Suomen kansantalouden kannalta tämä tarkoittaa kustannuseuroja verotulojen sijaan mutta yksilölle ennen kaikkea masennusoireita ja yksinäisyyttä”, pohtii Jari Vesanen Divest Group Oy:n partner.
Vesasen huoli liittyy Sosiaalivakuutus-lehden julkistamaan selvitykseen, jonka mukaan vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi joka päivä viisi nuorta mielenterveyden häiriöiden vuoksi. 2000-luvulla nuorten luvut ovat nousseet tilastoissa toisin kuin iäkkäämpien. Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi yhteensä 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista. Heistä 1 954 (75 %) sai työkyvyttömyyseläkkeen mielenterveyden häiriön perusteella. Vuonna 2009 alle 30-vuotiaita siirtyi masennuksen vuoksi eläkkeelle enemmän kuin kertaakaan tällä vuosituhannella.
Jari Vesanen kannustaa yrityspäättäjiä osaltaan auttamaan nuoria. Osallistumalla Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä -kampanjaan yritykset pystyvät Nuorten Kriisipisteen kautta tarjoamaan nuorille konkreettista apua.
”Nuorten Krisiipisteellä on masennuksen hoidosta on hyviä kokemuksia. Muun muassa ryhmä- ja yksilöterapiassa nuori saa keskustella mieltään painavista asioista”, Vesanen kommentoi ja jatkaa: ”Olemme kokeneet yhteistyön Nuorten Kriisipisteen kanssa erittäin antoisaksi ja lahjoitamme myös tänä vuonna joululahjoihin varatut rahat Kriisipisteelle, jotta he voivat jatkaa tiivistä yhteistyötään koulujen kanssa".
Divest Group Oy toteuttaa kampanjan täysin vastikkeetta. Kaikki lahjoitukset käytetään Nuorten Kriisipisteen toimintaan, nuorten kriisityön kehittämiseen ja laajentamiseen sekä nuorten väkivallan ehkäisemiseen.
Lisätietoja:
Aino Romo
Viestintä
Divest Group Oy
040-572 8572
aino.romo(at)divestgroup.fi